Juhlavuoden henkilöstöuutisia

11.4.2017

Jouka Oy toimitusjohtaja Hannu Lautamäki aloittaa toteutuneen yrityskaupan jälkeen myös Satron Instruments Oy:n toimitusjohtajana. Teemu Vastamäki on nimitetty Jouka Oy:n varatoimitusjohtajaksi 10.4.2017 alkaen, vastaten päivittäisestä operatiivisesta toiminnasta Jouka Oy:llä.

Parantaaksemme palveluamme entisestään olemme tehneet rekrytointeja vuoden 2016 loppupuolella. Jo aiemmin Joukalla diplomityönsä parissa työskennellyt Sanna Karjalainen on aloittanut laatuinsinöörin nimikkeellä joulukuussa 2016. Sanna vastaa niin sisäisestä kuin ulkoisestakin laadusta ja tulee osallistumaan Joukan tuotannon kehittämiseen.

Myyntijoukkueen tuorein jäsen Erno Lehtinen aloitti Joukalla myynti-insinöörinä lokakuussa 2016. Erno työskentelee pääosin ulkomaan myynnin parissa, sekä suunnittelutaustansa ansiosta myös venttiilisuunnittelussa ja tuotekehityksessä.

Vuonna 2017 Joukan toimintaa ohjaavat yhä samat arvot kuten aiemminkin. Haluamme olla nopea, joustava sekä luotettava toimittaja yhteistyökumppaneidemme tarvitsemille ratkaisuille. Olemme aina valmiita palvelemaan Teitä entistä paremmin.